sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Hirveä Hirvi

Tuli tänään käytyä Joelin ja kaverini Idan (maailmaa linssin lävitse) vähän kuvailemassa, ihan jopa niin että itsellänikin oli kerrankin kamera mukana. Ensin käytiin kisakalliolla, Ida halusi kuvata puroa ja muutama kuva tuli Nanostakin.

Nano terävänä kannon nokassa ;) Tämä on Idan ottama kuva.

Päätettiin kumminkin viedä Nano kotiin ja lähetä hirviä jahtaamaan porkkalanniemeen. Alkuun tuntui, että hivet ja peurat olivat kaikki jossai metsän siimeksissä, vain pari näkyi ja mentiin kuvaamaan auringonlaskua.




Takaisinpäin mentäessä tulikin enemmän elukoita vastaan, muutamia peuroja ja jopa pari hirveä. Mitään loisto otoksia ei tullut, mutta näin ihka ensimmäisiksi hirvi kuviksi ihan kelpo tavaraa.

Tämä oli oikein komiana, ensimmäinen koskaan saamani hirvikuva!

Peuroista en saanut oikein tarkkaa kuvaa valitettavasti kun olivat niin kaukana, mutta ihan kiva tämäkin.

Tämä oli jotenkin niin welmu kaveri, lähemmäksi en vain päässyt, mutta kuikuili sieltä niin sain napattua kuvan!

Oli jotenkin niin kiva käydä pitkästä aikaa kuvaamassa, taas innostui kunnolla. Pitääkin ostaa kolmijalka, saa paljon parempia kuvia blogiinkin sitten itsestä. En oikein osaa olla kameran edessä jos joku muu kuvaa, niin saampahan sitten itse pelleillä kameran kanssa... :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti