Käytiin myös katsomassa meidän serkkua joka on töissä billnäsissä Taimistiossa töissä. Itse en niin ole kasvien perään, mutta tarttui minullekkin mukaan tomaatti joka ihme ja kumma on vieläkin hengissä!
Taimistossa on puutarhamyymälä, käsityömyymälä, kahvio ja ratsastustalli. Tykkäsin itse todella kovin paikan maalaishenkisyydestä! Eikä edes tarvitse kauas mennä, että pääsee aivan erillaiseen tunnelmaan! Sielä olisi ollut todella paljon kaikkea kuvattavaa, mutta me ei oikein tultu mun järkkärin kanssa toimeen sillä reissulla, mutta onneksi tuli edes jonkun näköisiä kuvia.
Kahvilassa on sisä- ja ulkotilat, ja näin nätillä säällä on mukavaa istua ihan puutarhamyymälän tuntumassa. |
Serkku oli pyytänyt VoF mukana ollutta Josea, joka on kanssa taimistossa töissä, että olisi tullut laulamaan meille, ei ihan tainnut uskaltaa. ;D Itseä ainakin nolotti kun äiti meni höpisemään hänelle, että kuinka täälä onkaan tuttu poika mutta eihän hän meitä tunne. Ihanko tosi? No pitäähän sitä päästä höpisemään joskus, äiti halusi että olisin mennyt ottamaan kuvan, mutta enhän minä ujoudeltani ja kaikelta siihen kyennyt. Parempi antaa vain pojan olla rauhassa, taitaa kuulla noita asioita ihan tarpeaksi usein. :P
Harmittaa kyllä, että hevostista ei tullut oikein kunnon kuvia, kun niitä tietokoneella katselin, mutta todella nättejä hevosia ja käsittääkseni niitä on aika paljon. Ajattelin itse, että joskus voisi yhdelle tunnnille mennä, vaikka paljon maksaakin omalle kukkarolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti